Otakantaa.fi
VASTAA KYSELYYN TÄSTÄ LINKISTÄ
https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/1219/
Jaetaan tietoa kyselystä, jotta myös luontaishoitojenkäyttäjien ja
tekijöiden ääni kuuluu – ennen kuin laki valmistellaan ilman meitä.
Mitä useampi kansalainen osallistuu kyselyyn, sitä vahvempi on viesti päättäjille.
Suomeen ollaan parhaillaan valmistelemassa merkittävää sosiaali-ja terveydenhuollon ammattihenkilölain uudistusta, jonka yhteydessä käsitellään myös täydentävien eli luontaishoitojensääntelyä.
Lainvalmistelusta (2024–2026) vastaa sosiaali- ja terveysministeriö (STM).
Pyynnöistä huolimatta STM ei ole kutsunut luontaishoitoalan ja
kansalaisjärjestö STJ ry:n edustajia mukaan lainvalmistelun sidosryhmiin.
Kaikkien muiden alojen sidosryhmät ovat hyvin edustettuina lainvalmistelussa.
PL 14 §, momentti 3: Kansalaisilla on oikeus osallistua yhteiskunnalliseenpäätöksentekoon, ja viranomaisten on edistettävä tätä oikeutta.
Hallintolaki 6 §: Viranomaisen on toiminnassaan oltava puolueeton, tasapuolinen ja suhteellisuusperiaatettanoudattava. Oikeuskanslerin ratkaisukäytännön mukaan
kuulemisvelvollisuudenlaiminlyönti lainvalmistelussa voi merkitä hyvänhallinnon periaatteiden rikkomista.
Määräävän aseman väärinkäyttö?
Mikäli lainvalmistelussa puhevalta annetaan yksipuolisesti terveydenhuollonammattihenkilöille, erityisesti lääkäreille, vaikka täydentävissä hoidoissa on kyse hyvinvointia ja terveyttä tukevastatoiminnasta eikä sairauksien hoidosta, syntyy riski epätasapainoisestasääntelystä. Tällaisessa tilanteessa lainvalmistelussavoi ilmetä määräävän aseman väärinkäytön piirteitä, kun valmistelua ohjaavat tahot esittävät luontaishoitojen vaaroista väitteitä,
joille ei ole esitetty mitään näyttöä tai tutkittua perustetta.
Koska STM ei ole kutsunut luontaishoitoalan
edustajia lainvalmistelun sidosryhmiin,
pelkona on, että lain pohjana käytetään kansanedustaja
Mia Laihon (kok.) vuonna 2020 tekemää lakialoitetta,
joka olisi kieltänyt luontaishoitojen käytön useilta ihmisryhmiltä.
Lääkärilehti 20.8.2021: Kyselyn mukaan enemmistölääkäreistä olisi
valmis kieltämään joitain luontaishoitojalailla. PL 7 §: Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua.
Lainvalmistelusta on tehty kantelu, jossa oikeus kansleria
pyydetään arvioimaan mm. sitä, onko STM noudattanut
hyvän lainvalmistelun periaatteita.
Luontaishoidoilla yli miljoona käyttäjää
Luontaishoitoja käyttää tutkimusten mukaan yli miljoona suomalaista,
ja niiden parissa työskentelee tuhansia ammattilaisia.
Nyt ollaan siis tekemässä lakia, joka koskee suoraan näitä ihmisiä
– mutta ilman, että heitä kuultaisiin lainvalmistelussa.
NYT ON AIKA TOIMIA YHDESSÄ
Kyseessä on koko yhteiskuntaa koskettava asia – ei vain yksittäistä ammattiryhmää. Tämän vuoksi oikeusministeriönylläpitämällä
Otakantaa.fi-sivustolla on avattu kysely, jossa jokainen voi kertoa mielipiteensä siitä, miten luontaishoidot tulisi Suomessa tunnustaa, säädellä ja sovittaa yhteen terveydenhuollon kanssa. Kyselyn tulokset toimitetaan STM:lle, oikeuskanslerinvirastolle sekä muille lainvalvontaa harjoittaville viranomaisille.
Kyse on periaatteesta – avoimuudesta, osallisuudesta ja siitä,
että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa.
Suomalaiset ansaitsevat terveydenhuoltoa,
joka on moniääninen ja kunnioittaa ihmistenvalinnanvapautta,
ei kavennettua ja yksipuolistajärjestelmää.
Jaetaan tietoa kyselystä, jotta myös luontaishoitojenkäyttäjien ja
tekijöiden ääni kuuluu – ennen kuin laki valmistellaan ilman meitä.
Mitä useampi kansalainen osallistuu kyselyyn,
sitä vahvempi on viesti päättäjille.